Senioritalo Pasendo

Aitoa välittämistä yksilöllisellä palvelulla

Palvelut

Aitoa välittämistä yksilöllisellä palveluilla

Meillä asumisen palvelusisältö perustuu asukkaan terveydentilaan ja henkilökohtaisiin odotuksiin. Kokonaishinta rakentuu hoivan ja valittujen palveluiden perusteella.
Palvelutarpeita päivitetään aina toiveiden sekä säännöllisesti tehtävän hoito- ja kuntoutussuunnitelman mukaan. Pasendo on Kemiönsaaren tavoin kaksikielinen, puhumme suomea ja ruotsia.

Olemme panostaneet esteettömyyteen sekä talon sisätiloissa että pihapiirissä. Matalan kynnyksen periaatteita palvelee myös uusi hissi. Omalla terassilla/parvekkeella nautitaan
auringosta, aamukahvista tai vaikka kasvien hoitamisesta. Asukkaat voivat osallistua yhteisön arkiaskareisiin tai viettää aikaa omien harrastuksien parissa. Tekemistä ja ohjattua toimintaa riittää moneen makuun meillä sekä koko Kemiönsaaressa ympäri vuoden.

Tarjoamme asukkaillemme
  • Oman keittiön ruuat: aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala
  • Asunnon siivouksen
  • Vaate- ja liinavaatehuollon
  • Monipuolista tekemistä yhdessä tai itsekseen
  • Turvaa ja päivystystä tarpeen mukaan ympäri vuorokauden
  • Sairaanhoidolliset palvelut
Aina tarvittaessa joko Pasendossa tai lähellä Kemiössä:
  • Sairaanhoidolliset palvelut, kuten verenpainemittaukset
  • Lääkärin vastaanotto, kerran kuukaudessa Pasendossa
  • Jalkahoitajan palvelut
  • Fysioterapeutin palvelut
  • Parturi-kampaajan palvelut

Henkilökunta – palveluksessasi

Senioritalo Pasendon asukkaiden hyvinvoinnista ja hoidosta vastaa ammattitaitoinen ja lämmin henkilökunta. Vastaava sairaanhoitaja Jonna Moberg huolehtii hoitoon ja kuntoutukseen liittyvästä kokonaisuudesta. Hänen johdollaan päivittäinen arki sujuu mutkattomasti ja asukasturvallisesti.

”Organisoin senioritalon toimintaa niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin osalta. Tasapuolisesti ja yksilöä kuunnellen, se on mottoni. Yhteisen Pasendo-hengen luominen on tärkeää, sillä työssään viihtyvä, tyytyväinen henkilökunta takaa asiakkaille onnellisen arjen ja parhaan hoivan.” 

Toimitusjohtajan monipuolista pestiä hoitaa pitkän linjan sosiaalialan yrittäjä Patrik ”Patte” Sjöblom. Patte löytyy tarpeen mukaan niin nikkaroimasta, toimistosta kuin kokkaamasta ruokaa asukkaille.

”Olen lapsesta saakka kasvanut siihen, että me kaikki olemme samanarvoisia. Se on lähtökohtani kaikessa toiminnassa. Hyväntahtoisuus ja asioihin rohkeasti tarttuminen ovat vahvuuksiani. En ole johtaja norsunluutornissa, vaan ihminen mukana arjessa. Minuun voit ottaa yhteyttä koska tahansa.”  

Patten yhteystiedot: 0440 167 800

Kotihoitopalvelu

Palveluasuntojen lisäksi tarjoamme hoivaa kotona asuville. Kotipalvelun parantaa asiakkaan edellytyksiä omassa kodissa asumiseen ja tuo turvallisuutta elämään. Kotipalvelu on verovähennyskelpoinen kulu. Palveluiden sisältö räätälöidään asiakkaan toiveen mukaan oli kyse sitten yksittäisestä avuntarpeesta tai pitkäaikaisesta, jatkuvasta palvelusta. Sairaalasta kotiutuville palvelu varmistaa turvallisen kuntoutumisen.
Huom! Kotihoitoon voi yhdistää myös lyhytaikaisen intervalliasumisen Senioritalo Pasendossa.  

Esimerkkejä kotipalvelusta

  • Siivous
  • Vaatehuolto
  • Kauppa- ja apteekkiasiointi
  • Ruuanlaitto sekä arkeen että juhlatilaisuuksiin
  • Auttaminen henkilökohtaisen hygienian kanssa
  • Saattaja-apua lääkärinvastaanotolle tai muualle asiakkaan toivomusten mukaan
  • Muu henkilökohtainen auttaminen

Olemme kehittämässä myös hälytysjärjestelmää kemiönsaarelaisille senioreille. Kysy lisää turvaa tuovista mahdollisuuksista!

Oma Keittiö

Senioritalo Pasendossa on oma keittiö, josta ei löydy puolivalmisteita: kokkimme tekee ruuat alusta saakka itse. Yhteiseen, avoimeen ruokasaliin ovat tervetulleita myös senioritalon asukkaiden vierailijat.

Pattes Bostäder – Asunnot Ab Oy – Suomalainen hoiva-alan yritys vuodesta 2008

Yrityksemme tarjoaa myös kuntouttavaa palveluasumista osittaista tukea, ohjausta ja kannustusta tarvitseville henkilöille. Palvelun tavoitteena on auttaa asukasta suunnittelemaan, ylläpitämään ja kehittämään omaa elämäänsä niin, että hän pystyy tulevaisuudessa asumaan ja integroitumaan yhteiskuntaan itsenäisesti.

Kuntouttavaa palveluasumista on tarjolla kahdessa kodikkaassa yksikössä Vreta-talossa Kemiön keskustan kupeessa sekä Patten Pensionaatissa meren rannalla Lammalan kylässä, Västanfjärdin palveluiden vieressä.

 

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram